Esittely

Olen Sari Kauppinen ja asun perheeni ja eläinlaumani kanssa maalaismaisemassa,Pornaisissa, Halkian kylässä, Uudellamaallla. Perheeseeni kuuluu aviomies sekä -01, -05- ja -09 syntyneet pojat. Koiria meillä on kolme. Kaksi kultaistanoutajaa sekä yksi punainen irlanninsetteri. Lemmikkeinä kaksi kissaa sekä pojilla venäjänkääpiöhamsterit. Kotieläiminä meillä on viiriäisiä, parvi tyrnäväläisiä maatiaiskanoja sekä kuttuja. Luonto on ollut meille tärkeässä roolissa koiriemme ja harrastustemme kautta. Talomme takana alkaa isot metsäalueet joita samoilen päivittäin koiriemme kanssa. Mieheni harrastaa metsästystä.

Sain ensimmäisen kultaisennoutajani vuonna 1988, ja siitä lähtien minulla on niitä ollut kaksi tai kolme kerrallaan, yhteensä kuusi kappaletta .Koirieni kautta minulle on avaunut aivan uusi maailma. Osaa koiristani on käytetty ja käytetään käytännön metsällä. Treenailen koirieni kanssa noutamista sekä jälkeä omaksi ja koirien iloksi. Käyn myös jonkun verran koiranäyttelyissä.

Punainen Irlannisetteri on rotuna minulle uusi tuttavuus. Haasteita tulee varmasti riittämään tämän rodun parissa. Käyttölinjaista setteriämme koulutetaan sekä käytännön metsälle että kokeita varten.

Kävin keväällä 2010 kasvattajakurssin, ja minulle myönnettiin loppuvuodesta 2010 kennelnimi Solargold. Kuulun Suomen Kennelliittoon, kultaistennoutajien rotujärjestöön Golden Ringiin, Suomen Noutajakoirajärjestöön , Uudenmaan noutajakoirayhdistykseen, Pääkaupunkiseudun kultaisiin sekä Kanta- Hämeen noutajakoirayhdistykseen. Tervetuloa sivuillemme tutustumaan koiriimme ja muihin eläimiimme.

Design and site development © 2011 Fierymill